Vapaaehtoisuudessa on turvamme
Maanpuolustuskoulutusyhdistys on kehittynyt reilun 20 vuoden aikana merkittäväksi toimijaksi yhteiskunnassamme. MPK:n perustamisen aikoihin vuonna 1993 oli ylevä ajatus suunnasta ja joko alkuperäisen vision siivittämänä tai osittain onnekkaiden sattumien summana meillä on tänään sotilaallisen kouluttamisen järjestö, joka koulutti vuonna 2016 50 000 suomalaista yhteensä 90 000 kurssivuorokaudella. Koulutettavista 32 000 oli reserviläisiä. Joulukuussa 2016 solmitun puolustusvoimien ja MPK:n välisen kumppanuussopimuksen mukaan vuoden 2017 aikana puolustusvoimat tilaa MPK:lta sotilaallista koulutusta lähes 10 000 reserviläiselle yhteensä yli 20 000 koulutuspäivää.
Vapaaehtoista maanpuolustusta on ollut ennen MPK:n perustamistakin, tosin pienemmässä mittakaavassa. Maanpuolustushenkisten iloisissa illanistujaisissa ja muissa tapahtumissa olen kuullut moninaisia tarinoita aikaisemmilta vuosikymmeniltä. Kertomuksista säkenöi maanpuolustustahto. Tehtiin mitä haluttiin, sillä kalustolla ja niissä puitteissa, mitä oli saatavilla. Yhteistyö puolustusvoimien kanssa oli joustavaa ja henkilösidonnaista.
Pariisin rauhansopimuksen rajoitteiden poistuttua vuonna 1990 alkoi uusi aikakausi. Vapaaehtoinen toiminta alkoi saada uusia muotoja MPK:n kurssien myötä. Pitkään MPK:n toiminnasta puhuttaessa toistuivat termit huru-ukko ja marjanpoiminta. Jostainhan sitä pitää aloittaa. Osallistuin ensimmäistä kertaa vapaaehtoiseen sotilaalliseen koulutukseen kouluttajan roolissa vuonna 1996 armeijasta päästyäni, kun Teekkarireserviläisissä päätettiin järjestää naisten kurssi, johon minut värvättiin kouluttajaksi. Ammuntaa Santahaminassa ja yöpyminen puolijoukkueteltassa Otaniemessä. Aatteen palo oli kova ja kyllä siitä joukosta päätyi armeijan harmaisiinkin ainakin yksi nainen. Kurssin johtajana toiminut reserviläinen päätyi sittemmin Otaniemestä valmistuttuaan puolustusvoimille töihin ja palvelee maanpuolustusaatetta ja isänmaata nykyään insinöörimajurina. MPK:lla ei ollut tämän kyseisen kurssin kanssa mitään tekemistä, eikä olisi tarvinnutkaan olla. Vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa tärkeää on aktiivinen tekeminen, joka kehittää reservin valmiuksia ja osaamista. Kyllä järkevä joukko aina löytää tavan toteuttaa oikeita asioita laadukkaasti.
Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta säädettiin vuonna 2007 ja MPK sai julkisoikeudellisen aseman vuonna 2008. Ilmapuolustuspiiri on antanut puolustusvoimien sijoitetulle reserville lentoteknistä kolutusta vuodesta 2005 alkaen ja olen ollut mukana kursseilla alusta alkaen. Toimimme Ilmavoimien strategisena kumppanina jo ennen kuin tätä ilmausta oli käytetty puolustusvoimauudistuksen yhteydessä vuonna 2012. Hyvällä yhteistyöllä oli siis jo paria askelta ennen päästy siihen, mitä myöhemmin kokonaisuudelle maalailtiin. MPK:n ja Ilmavoimien yhteistyön mahdollistamana skaalasimme viime vuonna lentoteknisen koulutuksen valtakunnalliseksi ja kursseja järjestetään nyt Pirkkalan lisäksi Rissalassa, Rovaniemellä ja Tikkakoskella. Tämä ei olisi ollut mahdollista yhtä helposti ilman MPK:n luomaa raamia. Tärkein tekijä laajentumisen onnistumisessa olivat kuitenkin sitoutuneet kouluttajat, jotka ovat olleet pitkäjänteisesti mukana toiminnassa. Lisäksi olemmme onnistuneet rekrytoimaan hyvään ilmapiiriin myös evp-upseereita kurssin johtajiksi, mikä helpottaa tilaajan ja toimittajan välisen luottamuksen rakentamista ja ylläpitoa. Ilman tätä kouluttajajoukkoa tilatut kurssit olisivat jääneet vain otsikoiksi listalle ja niitä ei olisi toteutettu. Edelleen tärkeimmässä roolissa lentotekniikan koulutuksessa, kuten muussakin koulutuksessa, ovat ihmiset.
MPK:n toiminnassa on ollut byrokratian häivähdyksiä tässä matkan varrella, eikä mikään viittaa byrokratian vähenemiseen. Tarvitsemme rakenteita laadukkaan koulutuksen varmistamiseksi, mutta missään vaiheessa meillä ei ole varaa menettää hyviä kouluttajia byrokratian vuoksi. Ei kannata heittää vahingossa lasta pesuveden mukana. Esimerkkinä voidaan pitää vaikkapa MPK:n viimeaikaisimpia muutoksia ja Ilmapuolustuspiirin toimiston sijoituspaikkaa. Kumpi on tärkeämpää: pitää sitoutunut ihminen mukana toiminnassa vai saada toimisto tietylle paikkakunnalle. Ei toimintaa pyöritetä toimistosta käsin, vaan jalkautuminen sinne, missä kurssit ovat, on tärkeintä. Näin pienessä maassa ei ole varaa menettää yhtäkään joukot innostamaan pystyvää johtajaa. In Jana we trust! Hengen luonti on vapaaehtoishommissa se tärkein asia, sillä viikonloppuharjoitusten osalta kilpailemme muiden vapaa-ajan houkutusten kanssa.
Samanhenkistä turhautumista kuulen pääkaupunkiseudun reserviläisiltä. Systeemi on muuttunut jäykemmäksi ja asioiden läpivieminen on hidasta. Innostunut reserviläinen ideoi, toteuttaa ja siirtyy sitten seuraavaan asiaan. Ei siinä kaivata ylimääräistä byrokratiaa. Haastankin MPK:n miettimään, mikä osa byrokratiasta on turhaa ja mistä voitaisiin karsia. Vapaaehtoinen järjestelmä ei tule kestämään sitä, että avainhenkilöt turhautuvat järjestelmän hitauteen. Siviilielämän puolella virtuaaliset organisaatiorakenteet ja joustavuus yleistyvät, joten myös MPK:n on pysyttävä ajassa mukana ja puolustusvoimien kaltaisen virkakoneiston luomista on vältettävä kuin ruttoa.
Ehkä silloin vuonna 1993 oli muutakin kuin visio ja sen jälkeen sattumien summaa. MPK:n kasvu merkittäväksi valtakunnalliseksi toimijaksi ei olisi ollut mahdollista ilman poikkeuksellisia persoonallisuuksia, joilla oli tahtoa ja taitoa kehittää MPK sellaiseksi, jona sen tunnemme tänä päivänä.
Leila Kaleva
Strategiajohtaja
MPK:n vuoden kouluttaja 2014
Kunnallisvaaliehdokas Helsingissä
