Majurit matkalla – Salpalinjaa ylös Sallaan asti

Matkaan!

Viimekesäinen majurikaksikkomme (Rusila & Vilamo) suuntasi heinäkuussa taas tutustumaan uusiin sotahistoriallisiin kohteisiin sekä nauttimaan kansallispuistojen antimista. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi kohteeksi valikoitui Salpalinja. Talven ja kevään aikana suunnitelma oli hioutunut ja päätimme tutustua Salpalinjaan välillä Virolahti – Salla. Toinen kiinnostuksen kohde olivat itäisen Suomen taistelupaikat ja kolmantena päiväretkeilymahdollisuuksia tarjoavat kansallispuistot. Matkan varrelle osuisi myös muutakin kiinnostavaa, kaikkea emme edes etukäteen tietäisi. Etukäteen laadittu lista kohteista oli yhdeksän sivua pitkä! Edellisvuoden tapaan pidimme matkapäiväkirjaa Facebookissa päivittäin. Se saikin mukavasti seuraajia, kommentteja ja ehdotuksia nähtävyyksistä.

Matkamme tarjosi myös oivan tavan tavata tuttuja reserviupseereita kotipaikkakunnillaan. Asiantuntevaa opastusta saimme paikallisoppailtamme. Ruokolahdella RUL:n 1.vpj Veli-Matti Kesälahti, Liperissä RUL:n toiminnanjohtaja Janne Kosonen ja Joensuussa HRUP:n entinen toiminnanjohtaja sekä Kenttätykistökerhon pitkäaikainen aktiivi Veikko Luomi. Kiitokset vielä kerran kaikille avustanne. Kohteista saa aina enemmän irti, kun mukana on joku, joka tuntee paikallishistorian. Oli erittäin mukavaa, että osuitte reissumme varrelle.

Helteisenä heinäkuun lauantaiaamuna starttasimme Helsingistä kohti Haminaa. Torilla nautimme munkit ja limonadit – ensimmäiset monista! Halusimme aloittaa matkamme kunnioittamalla menneiden reserviupseerien uhrauksia itsenäisyyden eteen ja ensimmäinen varsinainen kohde olikin molemmille hyvin tuttu, kaatuneiden reserviupseerien muistopatsas RUK:n edustalla.

Bunkkeria kerrakseen

Salpalinja oli ja on historiamme mittavimpia rakennusprojekteja. Oheinen kuva kertoo olennaisen. Jokainen sodanajan historiaamme tutustunut tietää, että se oli viimeinen lukkomme. Mikäli vihollinen olisi siitä päässyt läpi, olisi maamme itsenäisyys menetetty. Onneksemme tätä ei kansakuntamme joutunut testaamaan 77 vuotta sitten vaan hyökkäykset saatiin torjuttua idempänä. Tiheimmillään Salpalinja on Virolahden ja Luumäen välillä. Museot Miehikkälässä ja Virolahdella tarjoavat matkailijalle helpon ja informatiivisen tavan tutustua siihen. Pohjoiseen mentäessä bunkkeriasemat ja panssariesteet vähenevät. Tyypillisesti asemat sijaitsevat idän suunnasta tulevan maantien läheisyydessä kohdassa, jossa kaksi vesistöä muodostaa kapeikon. Vihollisen torjuntasuunta ja -paikka on sijoitettu tällaiseen ahtaumaan. Toimivaa ajattelua vielä tänä päivänäkin.

Bunkkerityypit olivat pääosin kk, pst ja majoitus, sekä näiden yhdistelmiä. Lisäksi oli linnoitettuja tykistöasemia esim. Juvolassa Lappeenrannan lähellä ja Sarsuinmäki Sulkavalla. Kohteesta riippuen bunkkerien kunto vaihtelee hyväkuntoisista päättyen jo sortuneisiin tai räjäytettyihin. Olennainen osa sotahistoriallista matkaamme oli ymmärtää Salpalinjan todelliset mittasuhteet ja paikkakunnittain tutustua siihen maastonkohtaan, jossa torjunta olisi tapahtunut. Bunkkerit sinänsä toistavat samaa kaavaa, kun ne kerran on nähnyt.

Tykkimiestä kiinnosti luonnollisesti edellä mainitut tykistöasemat erityisesti. Juvolan 4-patterisen 280 mm mörssäreiden asemista on kunnostettu yksi ja muut kasvavat lepikkoa. Sarsuinmäellä asemissa on Canet-tykki yhdessä paikassa. Vaikuttavia rakennelmia kaiken kaikkiaan. Harvinaisuuksista bongasimme Luumäellä mm. majoituskäyttöön tarkoitetun rengaskorsun, joita rakennettiin vain 2 kpl, sekä Kivijärven padon. Pato avaamalla olisi saatu laaja alue veden valtaan ja näin kulkukelvottomaksi viholliselle. Rengaskorsu oli haasteellinen löytää mutta mukanamme ollut ”Matka Salpalinjalle” -opaskirja (loppuunmyyty) oli tässä suureksi avuksi. Se esittelee 59 eri kohdetta ja emme käyneet kaikkia niitä.

Viimeisellä haudalla

Perinteeksi matkoillamme on muodostunut myös käynnit sankarihautausmailla. Samalla näkee useimmiten paikkakunnan kirkkorakennuksen. Osaan pääsimme sisään ja osassa ukset olivat valitettavasti kiinni. Yksi mieliinpainuvimmista oli Ilomantsin pyhän Elian kirkko, jossa saatumalta oli kirkon nimikkopyhimyksen vuosittainen juhlapäivä eli praasniekka. Pääsimme seuraamaan tilaisuutta hetken aikaa. Toinen mukava kohtaaminen sattui Pudasjärvellä, jossa jo ovia kiinni laittanut kirkonmies esitteli paikkakunnan historiaa erittäin mielenkiintoisesti ja pitkään vaikka hänellä aluksi olikin kuulemma kiire juhliin. Norvajärven saksalainen sotilashautausmaa Rovaniemellä oli myös kaikkinensa vaikuttava paikka pohjoisen hämärtyvässä illassa. Rusila oli käynyt n.37v aiemmin joten uusintakäynti oli jo aiheellinen!

Sankarihautausmaat ovat syystäkin maassamme aina erittäin hyvässä kunnossa ja kaikilla haudoilla on kukat. Sotahistorian harrastajan näkökulmasta mielenkiintoisimpia ovat ne, joissa henkilön nimen ja kuolinajan lisäksi on hautakivessä myös sotilasarvo ja paikkakunta, jossa kohtalo kutsui kulkijaansa. Miehikkälän hautausmaalla oli kirjoittajalla mahdollista käydä ensi kertaa tutustumassa isoisäni serkun sankarihautaan. Hän kaatui 20 vuoden ikäisenä Viipurissa 24.6.1944 Sinisen prikaatin joukoissa. Hänen isänsä oli jääkärieverstiluutnantti Kaino Niemeläinen, joka näin menetti ainoan lapsensa. Näitä kohtaloita löytynee valitettavasti lähes kaikkien sukujen piiristä.

Taistelujen tiet

Ilomantsin taistelut olivat meille molemmille hieman vähemmän perehdytty kokonaisuus. Itse olin kyllä nähnyt Tykkimiehet ry:n ”Korpisodan suurvoitto” -dokumentin mutta siitä oli jo aikaa. Yksityiskohdat eivät olleet siis tuoreessa muistissa. Erityisesti Öykkösenvaaran taistelualue hienoine rekonstruktioineen ansaitsee informatiivisuudestaan ja autenttisuudestaan erityismaininnan. Upeasti toteutettu kokonaisuus, josta valtaosa vierailukohteistamme voisi ottaa esimerkkiä. Ainoa paikka missä saa todentuntuista vaikutelmaa miltä puusto näyttää tykistötulen jäljiltä. Tiedossa oli ennakkoon, että viime syksynä alueella tehtiin tätä tarkoitusta varten räjäytystöitä, joista Tulikomentoja-lehtikin kirjoitti. Kaikkiaan onnistunut toteutus! Möhkön ruukkialueen ohi ei kannata ajaa matkalla tuonne. Entisaikojen savottakahvilan idylliä tarjoaa Möhkön Manta, joka on rakennettu vanhaan alukseen. Ilomantsin maastosta löysimme myös jo pahoin metsittyneen, sodanaikaisen ajotienpohjan, jota pitkin joukot kulkivat. Autenttisuutta lisäsi puron yli menneen puusillan rakenteiden jäänteet.

Toinen merkittävä taistelupaikkakohde oli Raatteentie Suomussalmella. Jostain syystä tämä paikka on jäänyt aiemmilla pohjoisen reissuilla aina väliin. Kiire laskettelurinteeseen lienee ollut liian suuri! Nyt sitten tutustuttiin ja kunnolla. Raatteenportin vierailukeskuksessa riitti kävijää enemmänkin ja kahvilasta saatiin reissun parhaat munkit! Raatteentien taisteluista on turha tässä kerrata tunnettuja asioita mutta tekihän se vaikutuksen. Lieksan Taistelijan talo tarjoaa myös hyvän kohteen paikkakunnan suunnan taistelujen tutustumiseen.

Muita käytyjä paikkoja olivat mm. Kuhmo ja Salla. Sallassa on pieni mutta mielenkiintoinen sota- ja jälleenrakennusajan museo. Kannattaa poiketa, jos sattuu noille kulmille.

Viime kesän Lapin sota -aiheinen matka keskittyi Tornionjokilaakson tapahtumiin. Nyt pääsimme seuraamaan Laguksen joukon, sekä 6. divisioonan taistelujen tietä. Ylimaalla Ranualla käytiin kovia taisteluja lokakuun alkupuolella -44 saksalaisia vastaan. Lähes 300 suomalaista kaatui. Maastoon on tehty n.4 km mittainen taistelijanpolku, jonka varrella on kymmenen opastaulua. Valitettavasti ajanhammas on tehnyt tehtävänsä ja paikallisen aktiivin suurtyö on päässyt välttävään kuntoon. Siitä huolimatta erittäin mielenkiintoinen paikka ja itselleni entuudestaan tuntemattomia tapahtumia. Erityisen koskettavaksi jäi kuvaus suomalaisen 20-vuotiaan vänrikin kohtalosta. Hän jäi tuolla haavoittuneena sotavangiksi. Vaihtoehdoiksi annettiin vankileirillä nääntyminen tai Saksan armeijaan siirtyminen. Hän valitsi jälkimmäisen muutaman muun suomalaisen ohella. Uskomaton seikkailu Norjan, Tanskan, Saksan, Itävallan ja Italian kautta oltuaan muutaman vuoden liittoutuneiden vankina päättyi kotiinpaluuseen elokuussa 1947. Kotijoukot olivat hänet jo aiemmin haudanneet. Kohtalostaan hän pääsi kirjoittamaan vasta 1946. Siirtymisestä vihollisen joukkoihin aiheutui 4 kk työvankeus Suomessa mutta tämä erittäin lieventävien asianhaarojen vallitessa.

 

Kansallispuistomme, muistomerkit ja museot

Teimme reissullamme myös päiväretkiä kansallispuistoihin ja muihin luontokohteisiin. Sulkavan linnavuoren päältä avautuu komeat järvimaisemat, Petkeljärvi tarjoaa kaunista harjumaisemaa jääkautisten järvien keskellä. Patvinsuolla pääsee kokemaan kunnon suomaisemaa. Hossan Julma-Ölkky tarjoaa jyhkeän rotkojärven ja Oulangan kansallispuisto kuohuvia koskia. Oulunjärvellä taas on lähes merellistä aavaa ulappaa. Teimme pääosin 5-10 km mittaisia lenkkejä ja samalla osallistuimme Resul:n järjestämään nelipäiväiseen etämarssiin. Kävelyt taisteluhaudoissa ja bunkkereissa noihin päälle, niin kerrytimme matkaa yli 50 km tapahtuman päivinä. Yhteensä reissussa tuli käveltyä reilu 100 km.

Suomi tosiaan on muistomerkkien maa. Sotahistoriasta kun on kyse, niin tyypillisin on graniittinen kivipaasi, usein salpalinjan estekivi. Kaukana hyvänä kakkosena tulee tykki. Parhaimmillaan muistomerkin yhteydessä on karttakuvan sisältävä opastaulu, jossa kerrotaan muistokiveen liittyvistä tapahtumista, mikä taho on muistomerkin pystyttänyt ja milloin. Huonoimmillaan muistokiven teksti on ainoa tieto ja siitäkin jää asiankohde epäselväksi, no onneksi on google. Tyypillisesti mitä uudempi muistomerkki, sen parempi on toteutus. Hyvänä esimerkkinä Kiteellä viikko ennen matkaamme paljastettu 19. divisioonan taisteluja tukeneen tykistön muistomerkki.

Kaikkien kymmenien nähtyjen muistomerkkien luetteleminen ei liene tarpeen. Vaikutuksensa tekivät kyllä pohjoisessa partisaanien tekemien tuhotöiden uhrien muistoksi pystytetyt ja jääkärimajuri Armas Ståhlbergin kuolinpaikka Karsturannassa Joutsenolla ja siihen liittyvä henkilötarina. Osasto Kuhlmeyn ja Mannerheimin 75v-päivän muistokivet löytyvät Immolasta Imatralta.

Valitettava tapaus oli saksalaisten sotilaiden puinen muistolaatta, joka oli tärvelty. Paikalla olleen lapun mukaan ei edes ensikertaa. Majurien mielestä hävytöntä toimintaa, vaikka historian tapahtumat ovat olleet mitä olivat. Norjalaisten (Saksan joukoissa palvelleet) ja ruotsalaisten vapaaehtoisten (Suomen joukoissa) olivat saaneet olla onneksi rauhassa. Ruotsalaisten joukkojen pataljoonan komentaja everstiluutnantti Dyrssen kaatui talvisodan lopussa ja tälle paikalle on myös pystytetty muistokivi Kemijärvi-Salla tien varteen.

Muista jo ennestään mainitsemattomista museoista Rautjärven Kollaa ja Simo Häyhä oli pieni mutta mielenkiintoinen. Ruokolahdelta löytyy hänen ja Paavo Susitaipaleen hautapaikat. Luumäellä Svinhufvudin Kotkaniemi ja Tikkakosken Ilmavoimamuseo, jotka nekin olivat aiemmin käymättä. Mielenkiintoisia koneita ja sotilasilmailumme historiaa on tarjolla, kannattaa poiketa. Suomen ja manner-EU:n itäisin piste osui reittimme varrelle. Pitihän se rajalinja suuren ja mahtavan sekä Suomen välillä käydä tarkistamassa.

Maakuntien Suomi ja matka lukuina

Yhdeksän päivän aikana ajoimme 3.207 km Helsingistä Sallaan ja takaisin. Pääosin käytimme pieniä maanteitä, joille muutoin tulee tuskin poikettua. Hiekkatietäkin osui reitin varrelle lähemmäs 200 km. Tämä antoi mahdollisuuden tutustua moneen pieneen paikkakuntaan. Valitettavasti on todettava, että useimpien niiden kohtalo näyttää keskisestä Suomesta ylöspäin melko lohduttomalta. Aika entinen tuskin palaa, jolloin kirkonkylän raitilla oli eläväistä pikkuliikettä ja toimijaa. Nyt lähinnä tyhjää liiketilaa. Positiivisena poikkeuksena Puolanka, jossa pessimismistä on kehitetty matkailuvaltti sangen onnistuneesti!

Lukija arvannee, että yhdeksään päivään vedettynä tämä reissu tarkoittaa pitkiä 12-13 h päiviä ja hyvää ennakkosuunnitelmaa. Osa päivistä oli sangen täyteen ahdettuja mutta pidimme myös muutaman hieman lyhyemmän päivän. Mikään rentoutumisloma tämä ei ollut mutta se ei ollut tarkoituskaan. Asioiden sujumista auttaa matkatovereiden yhteiset kiinnostuksen kohteet ja samanlainen mielenlaatu.

Matkamme voi esittää seuraa lukuina seuraavasti:

Muistomerkit: n.50kpl.            Salpalinja: 15 kohdetta            Taistelupaikat: n.20 paikkaa.

Sankarihaudat: 27 kpl               Museot: 12 kpl                                                         Kansallispuistot ja luontokohteet: 6 kpl

Vuoden 2022 reissu on jo suunniteltu. Mikäli matkustusrajoitteita ei ole, suuntaamme ensi kesänä Baltian läpi Puolaan. Siellä emme varmasti näe yhtä paljon poroja kuin tällä reissulla. Parhaana päivänä kymmenkunta eri kohtaamista. Porot eivät onneksi päätyneet auton konepelille mutta majurien ruokalautaselle kylläkin!

Teksti: Jyri Vilamo

Kuvat: Jyri Vilamo / Jukka Rusila