HRUP:n puheenjohtajalta
Perjantaina 18.8.2017 Turussa tehtiin väkivaltarikos, joka monella tavalla muutti Suomen. Yhden henkilön suorittama hyökkäys aiheutti 2 uhrin kuoleman ja 8 uhria loukkaantuivat, osa vakavasti. Suomi muuttui nähdäkseni tästä tapahtumasta ainakin parilla tavalla. Ensinnäkin, meille tehtiin nyt ensimmäistä kertaa (nykyhistoriassa) suoranainen terroriteko. Teko oli suunnattu yleisöön, tutkinnan mukaan sillä oli ideologisia/poliittisia tavoitteita ja sillä pyrittiin häiritsemään yhteiskuntarauhaa. Mutta muutoksia oli myös muualla. Jos motiivi poistetaan, teko ei ollut Suomessakaan poikkeuksellinen. On meillä ollut väkivaltatekoja, joissa uhrimäärä on ollut paljon vakavampikin. Ja vaikka niissäkin tapauksissa tekijästä on kyllä tehty tarkka profiili, ratkaisut vastaavien tekojen estämiseksi on aina keskittynyt tekovälineeseen ja tekotapaan. Jos ihminen ajaa humalassa toisten päälle, on aina niitä jotka vaativat kaikkiin autoihin alkolukot. Jos ihminen on vakavasti masentunut tai mielisairas ja ampuu toista ihmistä, ratkaisuna ehdotetaan aseiden kieltäminen kaikilta. Vaikka ratkaisu pitäisi etsiä tekijästä, ja miten samassa tilanteessa olevia henkilöitä voisi estää sortumasta väkivaltaan.
Turun hyökkäyksen jälkeen on sen sijaan keskitytty itse hyökkääjään, ei hänen käyttämäänsä aseeseen. Hyökkääjä oli tullut Suomeen turvapaikanhakijana, mutta saanut jo kielteisen päätöksen. Päättäjät tulee miettiä nopeasti toteutettavissa olevia keinoja varmistaa, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut henkilö ei vain katoa. Toinen asia missä mielestäni Suomessa pitäisi olla huomattavasti ankarampi on ikämäärittely. Tällä hetkellä henkilö rekisteröidään alaikäisenä pitkälti oman ilmoituksen perusteella, vain harvoin tehdään mitään selvityksiä. Mielestäni selvitys pitäisi aina tehdä, jos alaikäisyys ei ole täysin ilmeinen ja henkilön oma todistustaakka pitäisi olla myös riittävä. Tähän liittyy tietysti vahvasti se, että henkilön todellinen henkilöllisyys pitäisi selvittää. Suomella, kuten muilla oikeus- ja sivistysvaltioilla on velvollisuus auttaa ja turvata sellaiset henkilöt jotka ovat avun ja turvan tarpeessa. Mutta jokaisen valtion ensisijainen velvollisuus on ja tulee olla omia kansalaisia kohtaan. Suomi valtiona ja yhteiskuntana pitää taata jokaiselle suomalaiselle turvallinen elämä Suomessa, sisäisiä ja ulkoisia uhkia vastaan.
On täysin selvä, että asianomaisilla viranomaisilla ei tällä hetkellä ole riittäviä resursseja hoitamaan heille osoitettuja tehtäviä. Poliisilla on liian vähän kenttähenkilökuntaa, Supolla on aivan liian vähän henkilökuntaa työmäärään nähden ja myös Rajavartiolaitoksella on liian vähän resursseja muuttuneen tilanteen hoitamiseksi. Toinen ongelma on Suomen lainsäädäntö, joka on jäänyt pahasti jälkeen. Viranomaisten mahdollisuudet kerätä tietoja riippuvat vieläkin lainsäädännöstä joka olettaa, että tiedot välitetään postilla tai pyöritettävällä lankapuhelimella. Tiedustelulainsäädäntö pitää saada tähän päivään. Viranomaisilla pitää olla mahdollisuuksia tehdä tiedustelua siellä missä tiedusteltavaa on. Moni poliitikko, jopa eduskuntasalin vasemmalta puolelta, on nyt muuttanut kantansa ja haluaa lain voimaan nopeutetulla menettelyllä. Olen täysin samaa mieltä, mutta nopeutetussa menettelyssä ei saa unohtaa hyvä lainsäädäntötapa. Säädettävä laki ei saa myöskään lyödä yli vain siksi, että on kiire. Toisaalta, tiedustelulakia on jo valmisteltu niin pitkään, että lopputulos voi ainakin toivoa olevan aika hyvä. Kysymys siitä, antaako tiedustelulaki liiallisia oikeuksia kerätä kansalaisista tietoa ja kuka valvoo valojaa, on validi mutta myös hieman turha. Niin kauan, kun Suomessa on toimiva ja demokraattinen järjestelmä, tiedustelu toimii todennäköisesti hyvin. Samalla, vastaukseksi ei myöskään riitä, että jos ei ole peitettävää, ei ole pelättävääkään. Yksityisyyden suoja pitää aina olla taattu, tiedustelun kohteeksi pitää voida joutua vain perustellun muun epäilyn takia.
Toivotan kaikille hyvää alkanutta syksyä. Tehkäämme yhdessä satavuotisesta Suomesta vielä parempi paikka olla ja elää tulevaisuudessa.
Caspar von Walzel
