HRS: n lukijamatka 2018:

Laatokan Karjala, Aunus ja Syväri sodissamme

 

Asiatarkka, ja täynnä mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa viestivä Helsingin Reservin Sanomien lukijamatkan esite oli tehnyt tehtävänsä. Majoituskapasiteetin rajaama maksimikokoinen sotahistoriasta innostuneiden ryhmämme starttasi matkaan suurin odotuksin Marskin patsaalta elokuisen sunnuntain aamuna 12.8.

Retken onnistumisen takuumiehinä oli tuttu nelikko: matkanjohtajana Göran Lindgren taistelijaparinaan sotilasasiantuntija Kari Salminen. Omat tärkeät tietonsa matkan kaikinpuoliseksi onnistumiseksi toivat venäjän kielen taitoinen avustaja Jarmo Sarjanen ja huippuammattilainen bussin ohjaimissa, Veijo Pyysalo.

Kauniin Jänisjärven rannoille

Helteinen kesä veti välillä henkeä, kun sotahistoriallisen retkemme aluksi matkalla kohti Kiteetä sateli vähän vettä ja muuten helteisen kesän lämpöasteitakin oli tavanomaisen suomalaisen kesän tapaan vajaat 20.

Retken ensimmäinen kahvitauko pidettiin juuri Kiteellä nimeään myöten karjalaishenkisessä Pajarinhovissa.

Venäjän rajalle ehdittyämme tuttua seisoskelua maustoi leppoisan kevyt kesäsade.

Aikaisemmilta vastaavanlaisilta retkiltä tuttu ensimmäinen yöpymispaikkamme, tarpeisiimme hyvin soveltuva lomakylä Gardarika oli sitten edellisen käynnin tullut liitetyksi laajentuneeseen rajavyöhykkeeseen. Siitähän seurasi aikanaan vielä lisää paperisotaa ennen matkaan pääsyä.

Kylä oli silti ennallaan, samoin kaunis ja kalaisa Jänisjärvi, jonka rannan laituriviritelmä oli astetta rapistuneemmassa kunnossa sitten viime näkemän.

Läskelän silloilla

Sortavalan maalaiskunnan ohi vievän reittimme varrella ränsistynyt kolhoosinavetan raato ja viljelemättömät suomalaisten raivaamat pellot muistuttivat isännättömän maanviljelyksen varjopuolista.

Vain muutama kilometri noista tympeän näköisistä raiskioista näytti Laatokan meri seudun kauneimpia puolia Kirjavalahden maalauksellisissa maisemissa.

Hellettä ja vähäisiä sateita oli kotikontujen tapaan luettavissa sotatapahtumistaankin tutussa Läskelässä, missä vanha Jänisjoen uoma voimalaitoksen padon alla oli rutikuiva. Padon sivulta turbiineille ohjatun virtauksen voima piti kuitenkin voimantuotannon pyörät tavalliseen tapaan pyörimässä.

Kylän kohdalla sen verkkaisaa rauhaa rikkoivat raskaissa lasteissa ohi ajavat kuorma- autot, jotka kiihdyttivät jo valmiiksi kovaa vauhtiaan uoman jälkeiseen vastamäkeen noustessaan. Jäi vaikutelma, että jalan liikkuvien ei kannattane testata niiden jarrujen toimivuutta.

Nietjärven suurtaistelukentällä

Lähellä Laatokan koilliskulmaa, osana U- aseman eteläisintä rintamanosaa sijaitseva Nietjärven taistelupaikka on eräs vaikuttavimmista nähdyistä ja koetuista sotiemme taistelupaikoista. Se on sitä käydyn suurtaistelun voimasuhdeasetelmien-, sotatoimien suomalaisen johdon sotataidon näytön- ja yksittäisten rivimiestenkin horjumattoman peräänantamattomuuden tuloksena saavutetun merkittävän torjuntavoiton vuoksi.

Toisekseen paikan sotahistoriasta kiinnostuneen ei käytännössä ole läheskään aina mahdollista päästä perille asti kunnoltaan vaatimattoman metsäautouran päässä olevalle taistelupaikalle. Onneksemme käyntiämme siellä pohjusti ennätyskuiva kesä ja sen tiivistämä tieura. Ja Pyysalo bussin ratissa.

Päävastuun Nietjärven rintamalohkon torjuntataisteluista kantoi kenraalimajuri Kustaa Tapolan komentama 5., eli Ilves- divisioona. Sen kesäkuun puolivälin maissa 1944 Syväriltä alkanut perääntymisvaihe oli heinäkuun puoliväliin mennessä edennyt U- asemaan kuuluvan Nietjärven tuntumaan, järven länsipuoliselle koillisesta lounaaseen suuntautuvalle harjualueelle.

Heinäkuun 15: nnen ja 17: nnen päivien välisenä aikana käydyn ankaran ratkaisutaistelun suomalaiset väänsivät voitokseen uskomattomien ponnistusten ja taistelujen edetessä osoitetun sotataidon, urheuden, aselajien yhteistoiminnan ja joukkojen taitavan käytön ansiosta. Sisäänmurron saanut vihollinen jauhettiin taistelujen loppuvaiheessa asemiinsa koillisesta ja lounaasta toisiaan kohti taistellen edenneiden iskuosastojen peräänantamattomuuden ansiosta.

Taistelun Nietjärvellä tauottua 17.7.oli Puna- armeija menettänyt hyökkäysyrityksessään pelkästään kaatuneina kokonaisen rykmentin, arviolta 2.000 sotilasta.

Kalliin hinnan kantoivat urheasta torjuntavoitostaan suomalaisetkin: Ilves- divisioona menetti Syväriltä lähtönsä jälkeen kaatuneina ja haavoittuneina 1.400 miestä.

Nietjärven taistelupaikka on sotatapahtumista kiinnostuneen kannalta säilynyt hyvässä kunnossa. Käydystä taistelusta on helppo tehdä havaintoja kaivanteiden ja selvästi tunnistettavien maastokohtien perusteella. Armelias aika on peittänyt pääosan tuhansista tonneista räjähteiden sirpaleita, joita tosin näyttää jonkin verran kaivellun arvatenkin paikallisten kauppamiesten tarpeisiin.

Aunuksen laajat peltoaukeat

Pysähdyimme myös Talvisodan inhimillisistä menetyksistä kertovan vaikuttavan, äitihahmoisen Murheen Ristin sekä talvisodan aikaisten Kenraalimotin ja Lemetin motin tapahtumista viestivien muistomerkkien maisemiin.

Salmin ortodoksikirkon säiden pieksämien raunioiden äärellä nautimme retkemme ensimmäisen, maittavan ja ravitsevan kenttälounaamme.

Komeaa kirkonmäen maisemaa rapauttaa kirkon surkea kunto. Alavireistä vaikutelmaa vielä vahvisti havainto, että läheisen hautalehdon vanhojen suomalaisten hautojen muistomerkkejä, niiden metallisia ristejä, oli sahailtu romumetallivarkaiden toimesta ja käytetty asianomaisten paremmiksi harkitsemiin tarpeisiin.

Vitelessä laskimme seppeleen 51 tunnistetun ja 6 tunnistamattoman kaatuneemme kenttähautausmaan muistomerkille.

Aunuksen kaupunkia ympäröivät vaikuttavan laajat peltoaukeat näyttivät olevan, muualla itänaapurissa nähdystä poiketen, siinä käytössä, mihin pellot aikanaan raivanneet ovat ne tarkoittaneet, viljelykäytössä.

Päivämatkan päätteeksi saavuimme matkan toiseen majapaikkaamme, siistiin Troitsankonnun lomakylä Staraja Slobodaan.

Vaikuttava Syväri

Kolmannen matkapäivämme aloitimme sotahistoriasta tutussa Lotinanpellon kaupungissa sijaitsevaan kovin mahtipontisen oloiseen Syvärin voiton puistoon tutustumalla. Sen reunamalla toivotti massiivisen kokoinen ’isä aurinkoinen’ saksalais- suomalaiset fasistisiat matkalle kohti sitä kuumaa paikkaa, jota neuvostokansa ei tiettävästi tunnustanut olevan olemassakaan.

Ylvästelyn Syvärin taistelujen menestyksestä voi kyllä osin ymmärtää, kun vastassa on ollut Suomen armeija ja kovin vaikeasti ylitettävissä oleva jyrkkärantainen Syväri.

Suomalaisjoukothan ratkaisivat ongelman ylittämällä legendaarisen virran Syvärin voimalaitoksen rakennelmia hyödyntäen.

Alueen yhteydessä toimii myös kohtuullisen informatiivinen, isännän ääntä uskollisesti myötäilevä sotahistoriallinen museo.

Kuujärven kuu

Kuujärven runoudesta kuuluihin maisemiin sijoittuivat jatkosodan aikaan sodan tuntija ja kuvaaja Yrjö Jylhä ja hänen kollegansa Päämajan alaisessa 1. Tiedotuskomppaniassa.

Kapuaminen jyrkänpuoleista mäkirinnettä alas kauniin Kuujärven rannalla sijaitsevaan hyvin hoidettuun karjalaiskylään maksoi kyllä vaivan! Kylässä on vain kesäasutusta; siellä sijaitsevat rakennukset ovat silti hyvässä kunnossa ja taloja reunustavat huolella hoidetut kasvi- ja marjapensasmaat. Ystävällinen, harmaahapsinen babushka tervehti kulkijoita ystävällisesti talonsa portilla. Kaiken nähnyt ja ikäistensä naisten kanssa sikäläisestä elämänmenosta päähuolen kantanut sukupolvensa kunnioitettava edustaja. Vaihdamme ajatuksia suomeksi. Hän muistelee kauheaa sota- aikaa ja kiittelee nykyistä, rauhallista menoa. Mamman silmäkulmat kostuvat niin omien kuin vastustajankin nuorten miesten kovaa kohtaloa mieleensä palautellessaan. Talossa, jossa hän nyt kesäisin pitää emännyyttä, oli sota- aikana majoitettuna suomalaisia sotilaita. Kaikki he kaatuivat tuolla, kertoja viittaa kädellään, huokaa ja pyyhkäisee silmäkulmiaan.

Kuujärven maisemissa nautimme retkemme toisen, aina tasokkaan kenttälounaan.

Nurmoilassa kävimme tutustumassa 6. Armeijakunnan esikunta- alueeseen. Osa tuon ajan komeista asuintaloista on edelleen hyvässä kunnossa ja pihalla ketjuun kiinnitettynä räksyttävästä koirasta päätellen paikallisten asumiskäytössä.

Lähistöllä sijaitsevalla tasaisella mäntykankaalla oli nähtävissä selvästi tunnistettavia maavalleja, joita käytettiin lentokoneiden sirpalesuojina. Lentokenttäalue oli matalan puuston peitossa, mutta tunnistettavissa sekin.

Illalla pääsimme testaamaan majapaikkamme saunojen toimivuuden. Ihan hyvät löylyt niissä päästiin hikoilemaan.

Kyllä sota kaipasi yhtä miestä

Sammatuksen suurtaistelun aikaan, 24.6.1944, tuhosi panssarijääkäri, sittemmin Mannerheim- ristin ritari Toivo Ilomäki pst- tykillään muutamassa tunnissa peräti 17 vihollisen panssarivaunua! Hänen tapauksessaan ei voisi olla enemmän väärässä väittämällä, että sota ei kaipaisi yhtä miestä.

Taistelukenttä on ympäristöstään selvästi kohoava mäkialue, jonne naapuri kohdisti myös ankaraa epäsuoraa tulta. Kun maastosta johtuen etäisyys jääkäri Ilomäen ja tuhottavien vaunujen välillä oli lisäksi usein kovin lyhyt, on kylmähermoisen Sääksmäen pojan suoritusta pidettävä suoranaisena urotekona.

Sankarillinen panssarintorjunta yhdessä keskitetyn tykistömme- ja kranaatinheittimistön tulen kanssa auttoivat joukkojamme pitämään Sammatuksen rintaman osan omiemme hallussa suunnitellun ajan. Se antoi elintärkeää järjestäytymisaikaa seuraavien suunnitelmien mukaisten perääntymisoperaatioiden toteuttamista varten.

Luostarin ihmeellinen rauha

Tasokkaalla sotahistoriallisella retkellä näkee ja kokee muutakin elämää kuin sodan kirjoittamaa. Neljäntenä matkapäivänä saimme tutustua Troitsankonnun Aleksanteri Syväriläisen luostariin, sen laajaan ja hyvin hoidettuun piha- alueeseen sekä luostarin remontin alla olevaan kirkkoon ja muihin alueen vaikuttaviin rakennuksiin.

Hienoa, mieltä ylentävää kokemusta taustoitti hyvää suomea puhuva aunuslainen oppaamme. Saimme tietoa varakkaan Aleksanterin elämänkaaresta hänen luopuessaan taloudellisesti ilmeisen huolettomasta elämästään ja vaihtaessaan sen munkin askeettiseen uskonkilvoitukseen. Luostarin perustajana hänen maallisia jäännöksiään säilytetään luostarin kirkossa upean ortodoksisen kirkkotaiteen ympäröimänä.

Saimme myös kuulla ajatonta, kielimuurit ylittävää kirkkolaulua munkkiduon esittämänä. Aina se saa mielen levollisen rauhalliseksi ja arvostamaan vuosisataisia perinteitä ja huippuunsa hioutunutta tulkinnan taitoa. Käynti luostarissa ilman minuuttiaikataulua on elämys; koskettava mieliinpalautus kaikesta siitä, mikä meitä kaikkia ihmisiä yhdistää monista suuristakin jokapäiväisen elämän eroavuuksista huolimatta.

Luostarin alueella, kuten suurelta osin vanhassa, peruselinkeinoista elävässä Venäjän Karjalassa, on ihmeellisen rauhoittava, verkkainen ilmapiiri ja elämisen meno. Ainakin maaseudun elämää tuntevalle tuottaa suurta nautintoa ikään kuin paluu viime vuosisadan alkukymmenille. Harmaat, maalaamattomat, kauniit taloryhmät jokien ja järvien rantatöyräillä, puhelinlangoilla helminauhoina lepäilevät pääskyparvet, monet kauniit luonnonkukat ja värikkäät päiväperhoset ovat kuin suoraan suurten mestarien maalauksista.

Laatokan kaunista rantamaisemaa mukaillen palailimme takaisin Pitkärannan ja Läskelän kautta tämänkertaisen retkemme viimeiseen majapaikkaan, Sortavalan hotelli seurahuoneelle.

Pitkärannan räjäyttämätön miehistösuoja

Sortavalassa tehdyn pienen kaupunkikierroksen jälkeen suuntasimme kohti Ruskealaa.

Ennen sinne ehtimistä pistäydyimme Herrankukkarossa, suomalaisvetoisessa, kovaonnisessa hengellisessä keskuksessa. Monien vaikeuksiensa jälkeen se näytti olevan siinä käytössä, jollaiseksi sen suunnitelleet suomalaiset hengenmiehet ja – naiset olivat sen suunnitelleet.

Ruskealassa tutkailimme alueen tunnetuksi tehneitä marmorilouhimoita, joiden jäljiltä osa syntyneistä avolouhoksista oli otettu veden täyttäminä matkailukäyttöön. Pientä maksua vastaan oli tarjolla veneitä ja kanootteja, joilla pääsi tutustumaan lähemmin jyrkkäseinäiseen marmorimaisemaan.

Jonkin matkaa edelleen ajettuamme löysimme oppaamme tietoonsa saaman vinkin perusteella melkoisen ihmeen: reilun kilometrin päässä käyttämästämme valtatiestä löytyi metsän keskeltä ehjänä säilynyt suomalaisten rakentama U- asemaan kuulunut betoninen miehistökorsu. Lähes poikkeuksetta naapuri on yleensä vaivaa, mahorkkaa ja räjähteitä säästämättä tuhonnut kuin vimman vallassa kaikki alueelleen jääneet suomalaisten kantalinnoitteet.

Tämä Pitkärannan ihme näytti kaiken lisäksi olevan jonkinlaisessa hyötykäytössä siitä päätellen, että bunkkerin savutorvesta kohosi ohut savujuova.

Upea retki oli kääntymässä paluumarssiksi. Rajamuodollisuuksien jälkeen nautimme Pajarinhovissa mainion lounaan ja kauniissa kesäsäässä ajelimme lähtöpisteeseemme, Marskin patsaalle, jonne saavuimme viidennen retkipäivän illalla 2.000 ajetun kilometrin jälkeen monta kokemusta ja tapahtumapaikan kertomaa rikkaampina.

Teksti: Ahti Pohjonen

Kuvat: Seppo Kulmala