Erään talon tarina
Vantaalla Variston kylässä puistoalueella on isohko valkoinen talo. Sieltä näkyy pieni lampi ja laajat nurmikentät. Paikalliset asukkaat tuntevat talon hyvin ja kutsuvat usein paikkaa ”white houseksi”. Monet ovat siellä olleetkin, häissä, hautajaisissa, syntymäpäivillä ym.
Rakennus on Länsi-Vantaan Reserviupseerien (LVRU) toimintakeskus, lähtökohtaisesti tehty vapaaehtoisen maanpuolustuksen keskukseksi. Sellaisia ei Suomessa paljoa ole ollut sen jälkeen, kun suojeluskunnat lakkautettiin 1944. Mikä on talon historia?
Kylmä sota oli vielä käynnissä, kun Länsi-Vantaan Reserviupseerien päättäjät päättivät rakentaa itselleen oman toimintakeskuksen. Sen toiminta rahoitettaisiin vuokraamalla tilaa ulkopuolisille erilaisiin tilaisuuksiin. Aivan pientä rakennusta ei tehty. Sali, kabinetti, keittiö ja WC:t ovat yli 200 m2 ja lisäksi saunaosasto ja varastotiloja.
Kerho oli saanut peruspääomaa maanpuolustustilaisuuksien järjestämisestä. Lisärahoitus järjestettiin lainalla, jonka keskeiset toimijat henkilöinä takasivat. Tällaisessa hankkeessa on usein tietynlaisia avainhenkilöitä. Antero Eerikäinen oli ideamoottori, joka piti hanketta vauhdissa. Yliluutnantti Heikki Linna oli läheisen koulun pitkäaikainen eritysopettaja ja teknisen työn opettaja, myöhemmin rehtori, mies, jolla pysyi työkalut kädessä. Hän oli käytännön toteuttamisen keskeisiä henkilöitä. Hankkeen rahoituksen ja tuen hankkimisessa avainhenkilönä oli kapteeni Kyösti Tiainen, toimitusjohtaja ja kauppaneuvos. Hänellä oli paljon suhteita, joiden avulla saatiin tukea eri tahoilta. Ekonomi Markku Talvio kunnostautui hankkeen markkinoinnissa.
Kylmän sodan aikana yrityksissä tuettiin tuollaisia hankkeita paljon enemmän kuin nykyään. Talon rakentajat saivat erilaisia tarvikkeita yrityksistä lahjoituksena tai ”asevelihintaan”. Silti talon rakentaminen oli varmasti paljon suurempi ponnistus kuin hankkeen käynnistäjät arvasivatkaan. Talo vihittiin käyttöön 1989, kylmän sodan viimeisinä vuosina.
Miten tällainen hanke vaikutti kerhon toimintaan? Hankkeen veloista selviäminen vei vuosia. Moneen muuhun toimintaan ei kerholla juurikaan ollut varaa. Toimintakeskus rajoitti monella tapaa kerhon toimintaa. Kiinteistön ylläpidosta tuli keskeisiä toimintamuotoja kerhossa. Jotkut huolehtivat tilan vuokrauksesta. Kunnostustöissä saattoi usein löytää kapteeni ja veistonopettaja Matti Hesson tai kapteeni ja Kauniaisten kaupungininsinööri Arne Lindholmin.
Kunnossapidon rahoitukseen ei ole haettu tukea tontin vuokraisännältä Vantaan kaupungilta. Rahoitus on tullut tilan vuokrauksesta ja suurempiin hankkeisiin on saatu tukea piiriltä, liitolta sekä säätiöiltä.
Rakennuksessa on myös tilat Vantaan maanpuolustusnaisten ja Länsi-Vantaan reservin aliupseerien tarvikkeille. Kaikki pitävät kokouksensa tiloissa ja osallistuvat ylläpitoon. Siellä pidetään myös Vantaan maapuolustusjärjestöjen yhteiset kokoukset. Muitakin maanpuolustusjärjestöjä on käyttäjinä.
Kun aikaisemmin toimintakeskus oli rasite kerhon toiminnalle, nykyään sitä yritetään kääntää voimavaraksi. Tila mahdollistaa erilaiset hankkeet, joihin muuten ei olisi mahdollisuuksia. Kun esimerkiksi kunnat ovat tiukentaneet tilojensa saantia, omat tilat nousevat entistä tärkeämmäksi.
Jälkeenpäin voi todeta, että onneksi hankkeen puuhamiehet eivät ymmärtäneet, miten suureen hankkeeseen ryhtyivät. Jos olisivat ymmärtäneet, olisivat ehkä jättäneet projektin. Nykyisillä LVRU:n jäsenillä on perintönä arvokas tila.
Yksi asia historiasta on jäänyt kaihertamaan. Talo valmistui 1989, kylmän sodan aikana. Seuraavalla vuosikymmenellä media paljasti Neuvostoliiton hyökkäysmaalit pääkaupunkiseudulla. Niiden joukossa ei ollut LVRU:n toimintakeskus. Oliko kyse vähättelystä vai eikö Neuvostoliiton sotilastiedustelun byrokratia ehtinyt lisätä toimintakeskusta maalilistaansa ennen romahdustaan?
