Dokumentaariset kuvaukset jatkosodan raskaimmista vuosista

Eino Pohjamo (1917 – 1999) palveli jatkosodan aikana JR 12:ssa, jota hän kuvasi monissa teoksissaan. Sodan loppuvaiheissa hän toimi kranaatinjoukkueen johtajana. Hän kirjoitti useita suosittuja sotakirjoja omiin kokemuksiinsa, haastatteluihin ja asiakirjalähteisiin perustuen.
Kiitetyn sotakirjailijan dokumentaariset kuvaukset jatkosodan raskaimmilta vuosilta. Vuosina 1941 ja 1944 maksettiin valtava inhimillinen hinta Suomen joutumisesta toiseen maailmansotaan. Kesän 1941 aikana Suomen ja Saksan joukot etenivät Neuvostoliiton hallitsemaan Karjalaan, ja kolme vuotta myöhemmin maamme kohtalo ratkaistiin puna-armeijan suurhyökkäystä torjuttaessa. Kummatkin näistä jatkosodan kesistä merkitsivät järkyttäviä määriä kaatuneita ja haavoittuneita.
Eino Pohjamon tunnetuimmat teokset kuvaavat noita kohtalokkaita vuosia yhteisniteessä, johon on koottu kirjat Jänkäjääkärit sekä Ihantalan murskattu teräs. Ensin mainittu kuvaa JR 12:n veristä taivalta Sallan tiettömien korpien halki kohti Kiestinkiä ja Louhea kesällä 1941. Jälkimmäinen taas välittää lukijalleen Ihantalan torjuntataistelun ratkaisevat 48 tuntiasuoamlaisten panssarintorjuntamiesten kokemina.
Jänkäjääkäreitä yhdistivät nopeus ja taito ja he kuuluivat valioväkeen. He kokivat suurina arvoina rakkauden, vapauden, omanarvontunnon ja herkän oikeustajun. Heidän periaatteitaan olivat tinkimättömyys ja itsenä unohtaminen toisten puolesta. Lapin sota 1941 – 1944 oli jänkäjääkärien voiman tuntoa ja näytöstä. Talvisota kesti 105 päivää ja yötä. Rajaseutua sanottiin vielä kotvan sodan jälkeen sotatoimialueeksi.
12. prikaatia johti jääkärikenraali Albert Puroma. Sallan kuumassa kesäauringossa, joka kesti 2 viikkoa, olivat sodan kaikki elementit koetuksella. Vihollisen jäljiltä löydettiin säilykepurkkeja suosta – täyttä tavaraa !
Myös Napapiiri Kiveliö ja Kelsinkäinen tulivat tutuiksi. Välillä saksalaiset joutuivat ilmoittamaan ”Ei apuja”. Joskus taas saksalainen tykkituli ampui omia kohti. Kun tykkitulitus loppui, saapuivat Stukat tilalle. Neuvostoliiton vastapommituksissa alkoi olla koston luonnetta.
Puroman yksikkö määrättiin poistumaan vaaralta pois. Pentikäisen komppanian irtipääsy kohtasi lähes ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Kesää vietettiin Kuolajärvellä. Pataljoonan lähetti toi lähtökäskyn. Uulatoinvaarassa tavoitteena oli vihollisen konkreettinen tuhoaminen. Tuntsan virta ja kesä Kiestingissä jäivät varmaan ikuisesti miesten mieliin. Jänkäjääkärit olivat kovaa joukkoa, sotilaan ydintä. He eivät kaihtaneet ruuan puutetta, kylmyyttä, rasitusta, vaikeita olosuhteita, kuolemaa ja aseveljien tuskaa. ”Se mikä ei tapa, vahvistaa”

Unto Vaskuu